Tulosta

Viestit aiheesta: vetfarmlab

Sonarcilaisten blogi


Tervetuloa lukemaan sonarcilaisten elämää ja aatoksia blogista!

Julkaistu , julkaisija

Vieraileva kirjoittaja ratsuttaja Jarna Isola: Osa 2/5 - ammatinvaihtajahevoset.

Vieraileva kirjoittaja ratsuttaja Jarna Isola on luvannut meille viisi blogikirjoitusta. Tässä toisessa kirjoituksessa saamme lukea ammatinvaihtajahevosten koulutuksesta. 

isanta1Osa 2/5 Ammatinvaihtajahevoset

Avaan ensin hieman tarkemmin päätyötäni ratsuttajana. Aloitetaan heti tekemällä selväksi etten suinkaan ratsasta gp-tason hevosia - en sinne päinkään. Minulle saapuu eniten harrastehevosia, joilla on jokin syy tulla ratsutukseen tai heidän omistajillaan on joku ajatus ja he tarvitsevat apua tämän saavuttamisessa. Vielä hevosia enemmän teen töitä heidän omistajiensa kanssa. Opetan kuinka minä toimin ja kuinka missäkin tilanteessa tulee toimia hevosen kanssa. Milloin hevosta torutaan ja milloin kehutaan. Pyrin rakentamaan parhaan mahdollisen pohjan jatkolle, kun hevonen palaa omistajansa kanssa omalle tallille. Rakennan siis toimivan työkalupakin kaikkien mahdollisten tilanteiden varalle. Osa asiakkaistani tulee opiskelemaan kilpailumaailman saloja. Opetan niin hevoselle kuin ihmisellekin mitä kilpaileminen on. Tätiratsastajakin voi tulla harjoittelemaan treenaamista ja uskaltautua hevosensa kanssa niihin elämänsä ensimmäisiin kilpailuihin. Ammatinvaihtaja voi siis olla myös ratsastaja itse. Minun tehtäväni on rohkaista ja toimia neuvonantajana.

isanta5Ammatinvaihtajahevosilla tarkoitan minulle koulutukseen tulevia hevosia, joille halutaan opettaa vanhojen taitojen lisäksi uutta. Jonkin vamman tai vaivan vuoksi entinen työ ei ehkä enään olekaan sopiva ja halutaan opettaa hevonen uudelleen johonkin vähemmän rasittavaan työhön. Omistaja on alkanut jännittää jotakin asiaa hevosensa kanssa tai myyntiarvoa halutaan korottaa uusien taitojen myötä.

Tämän hetken mielenkiintoisin projekti minulla on suomenhevosori Isäntä (s.08). Hevosena tämä on hyvin oman arvonsa tunteva ja täysin nimensä veroinen kaveri. Hevostyyppinä hän on todella energistä ja jaksavaa sorttia. Työnsä hän hoitaa aina muitta mutkitta, mutta vapaa-ajan harrastuksissa (tarhailuissa) välillä lähtee vähän laukalle homma. Etenkin jos ympäristössä tapahtuu muutoksia. Tämä sama heijastuu välillä muihinkin ärsykkeisiin kuten tammoihin tai muihin mielenkiintoisiin juttuihin. Työstän päivittäin kuinka käyttäydytään missäkin tilanteessa Isännän kanssa. Esimerkiksi miten kohdataan kaverit lenkillä tai valmennuksissa. Miten hienot hevoset käyttäytyy jne. Hepoista kun ei vaan itsestään tule kilttejä vaan ne koulutetaan kilteiksi ja reagoimaan tilanteisiin oikein. Enkä sano, että Isäntä olisi paha kaveri ollenkaan. Enemmänkin pilke silmäkulmassa oleva pikku viikari. Ei hän tuhmuuksia harjoita - narussa kävelee kuin höyhen ja ratsastaessa/ajaessa kevyt ja kiva. Tosi helppo kaveri minun mielestäni. Maastossa mukavan tasainen - ei tuumaa mistään mitään. Energiaa piisaa, mutta on hän näitä työleiriläistyyppisiä tapauksia. Hevosia täytyy muistaa palkita oikeista reaktioista jo ihan arkisissakin asioissa. ”Hyvä et säikähtänyt lepattavaa muovipussia, postilaatikkoa jne.” En ole vielä tavannut hevosta, mikä ei olisi perso kehuille. Isäntä ainakin menee mun kanssa vaikka kuuhun kunhan hänelle kerrotaan että hän on tosi taitava - riittävän usein.

isanta2Ensin Isäntä opiskeli ammatikseen ravihevosen salat juoksemalla koelähdön ja muutaman harjoituslähdön. Vaikka juoksu sujuikin hormonit vaan välillä haittasivat keskittymistä liioin. Se oli sitä nuoren miehen intoa tiedättehän. Ravitreenin jälkeen Isäntä vaihtoi ammattia ja suunnisti kohti työhevosmestaruuksia. Isäntä teki hienon uran sillä saralla voittaen mestaruuden vuonna 2016. Isäntä tuli loppu syksystä 2017 minun luokseni koulutukseen harjoitellakseen ratsuhevosen saloja. Isäntä laitettiin satulaan heti meille saavuttuaan ja laukkasi ensi kerran elämässään ratsastaja selässä lokakuussa. Isäntä on työhevoskantakirjassa ja nyt hänelle on tarkoitus hakea ensi kaudella tuloksia myös ratsupuolelta.

isanta4Muistakaa, että aina kun hevoselle opetetaan jotain uutta, on tärkeä pitää myös huolta hevosen hyvästä lihashuollosta. Hevosen työskennellessä uusilla lihaksilla, joita ei ole tottunut aikaisemmin käyttämään, muuttuu hevosen ”kroppa” paljon siinä matkalla. Esimerkiksi satulan sopivuudesta on huolehdittava säännöllisin väliajoin. Käytän itse hevosten kehityksen tukena hevosillani erilaisia lihashuoltometodeja. Jokaiselle hevoselle löytyy oma toimiva ratkaisu tai yhdistelmä, oli se sitten mitä hyvänsä hierontaa, vyöhyke-, kraniohoitoa tai jotain muuta. Jokaisen täytyy itse kokeilla, mikä on omalle hevoselle se toimivin ratkaisu. Hevonen on urheilija niinkuin me ratsastajatkin ja sen lihakset kipeytyvät treenaamisesta. Isännän tapauksessa kroppa on muuttunut niin paljon, että meillä on jo viides erilainen satula menossa. Nyt alkaa näyttää siltä, että kroppa on kasassa ja päästään sovittamaan se pidempiaikainen hyvä satula selkään, mikä sopisi vähän kauemmin kuin 1-2kk.

Työhevosen lihaksille este- ja koulutehtävät ovat todella rankkoja. Työ tehdään hyvin eri lihaksilla mitä on totutttu käyttämään. Metsien sankarin ollessa suljettuna aitojen sisäpuolella työskentelee Isännän pääkoppakin aika paljon enemmän kun siinä totutussa metsätyössä. Myös tämä työympäristön muutos hevosilla vie energiaa. Tämän takia painotan paljon monipuolisen liikunnan ja eri ympäristöjen puolesta. Hevosten kanssa, kun mieli pysyy virkeänä, on oppiminenkin nopeaa. Tämä energian kulutuksen muutos kannattaa kuitenkin huomioida hevosen ruokinnassa.

isanta3Lihaksiston lisätessä työntekoa ja uusien lihasten kehittyessä huomaan usein hevosissa uupumuksen merkkejä ja palautumisessa muutoksia. Silloin kokeilen ensin lisätä ruokintaan VetFarmlabin BCAA XTRan ja Electromin -elektrolyyttilisän. Tällä yhdistelmällä hevosen jaksaminen palautuu ennalleen todella nopeasti ja jopa paranee, eikä ruokintamäärä nouse liian nopeasti. Esim. kauran lisääminen elimistössä näkyy energiana huomattavasti hitaammin kuin lisäravinteiden lisääminen ruokintaan. Plus, että itse haluan pitää väkirehuannokset mahdollisimman maltillisina, jotta ruokinnan pääraaka-aineelle eli heinälle jää eniten tilaa nassussa. Meillä tuota BCAA ja elektrolyytti -yhdistelmää käyttää kaikki ratsutuksessa olevat hevoset. BCAA auttaa lihasten palautumiseen ja elektrolyytti elimistön palautumiseen ja suolatasapainojen säilymiseen, joiden heittely uuvuttaa hevosta kuin hevosta.

Isäntä tuli minulle todella hyvässä pohjakunnossa. Työhevoset vetävät raskaita taakkoja, joten lihaksisto oli tottunut kovaankin rasitukseen. Hän olisi jaksanut paahtaa vaikka 10 tuntia kärryt perässä ilman väsymyksen merkkiä.  Laukka harjoitukset kentällä uuvuttivat kuitenkin jo vartissa. BCAA XTRa ja Electromin auttavat juurikin näissä tilanteissa säilyttämään mielen vireänä ja avustamaan palautumisessa tehokkaasti treenin jälkeen.

23658581_1769907009709248_6065075724412011741_nIsäntä on erisukuinen suomenhevosori, jonka käytöksen ja käyttäytymisen kanssa täytyy tehdä jatkuvasti työtä ihan niinkuin muidenkin orien ja hevosten kanssa. Kuinka kohdata toiset hevoset, miten reagoidaan uusiin tilanteisiin. Kevät on tulossa ja hormoonit alkavat pian hyrrätä. Tätä kevään odotusta varten tilasimme jo VetFarmlabin Keep Calm -kuurin hyllyyn odottelemaan. Kevät ja hormoonit -  olemme valmiit ;). Tämä tuote on siis omiaan ainakin Isännän mielentiloja tasaamaan. Annan kuurin ennen reissuun lähtöä, koska kiimaiset tammat ja pienet hallit eivät ole ori ratsastajan unelma tilanteita ;) Tämä tuote auttaa Isäntää keskittymään työntekoon eikä herkullisiin tyttöihin. Aloitan kuurin myös pari päivää ennen uuden ratsutusasiakkaan saapumista tallille ja saan nauttia rauhallisesta hevosesta niin tarhassa kuin töissäkin. Keep Calm siis todella toimii näissä stressaavissa tilanteissa ihan kuuriluontoisestikin syötettynä. Vink vink oriin omistajat.

Isännän treeniviikko koostuu 2pv/vk kouluratsastuksesta: toinen päivä kentällä, toinen ratsastus radalla (avot, sulut, väistöt, taivutukset läpi). Yhtenä päivänä viikossa pyrimme käymään ajolenkillä tai maastoilemassa. 1pv/vk on puomi/kavaletti päivä ja yhtenä päivänä treenataan esteillä. Fiiliksen mukaan meillä on joko kaksi päivää viikosta vapaata tai sitten yksi päivistä on juoksutus/palauttelu päivä. Minun tallillani ei ole maneesia, joten estevalmennuksissa käymme muilla talleilla talviaikaan. Meille nämäkin retket ovat loistavaa harjoitusta kesän kisoja ja muuttuvia tilanteita ajatellen.

isanta6Isännän menoa voi seurata Facebookista Groom Stablen sivulta.

Ensi jaksossa kerron hieman lisää nuorista hevosista: Mitä tallillani on nyt tai on tulossa ja millaisia hevosia olen matkan varrella päässyt tekemään. Sieltä myös lisää hyviä vinkkejä VetFarmlabin tuotteisiin.

Pakkasterveisin,

Jarna

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Vieraileva kirjoittaja ratsuttaja Jarna Isola: Osa 1/5 - esittely.

11917678_10205867718664547_1124619482355928646_nVieraileva kirjoittaja ratsuttaja Jarna Isola on luvannut meille viisi blogikirjoitusta. Ensimmäisessä kirjoituksessa saamme lukea Jarnan esittelyn, jonka avulla pääsemme kurkkaamaan ammattilaisen hevoselämään. Seuraavat osat käsittelevät erilaisten hevosryhmien koulutukseen ja treeniin tuloa - aiheina nuorten hevosten koulutus, ammatinvaihtajien ratsutus, kilpahevosen treeni sekä ongelmahevosten ratsutus - 17155332_1499608030072482_4531109352361093848_nsamalla saamme Jarnan vinkit lisäravinteiden käyttöön. Jarna on käyttänyt jo pitkään VetFarmlab Equine -lisäravinnesarjan tuotteita ja osaa taitavasti yhdistää juuri kyseiselle hevoselle kulloiseenkin tilanteeseen sopivat tuotteet. Lisäksi Jarnalla on aktiivisesti käytössä Vetfood Professional MAXI/GUARD Oral Cleansing Gel eli senkin käyttöön saadaan varmasti runsaasti käytännön vinkkejä.

HUOM! Jarnan tapaat osastollamme Horse Fair -messuilla Helsingin messukeskuksessa lauantaina klo 11:-11:30 ja klo 12:30 -13:00. Nyt on hyvä tilaisuus tulla keskustelemaan mieltä askarruttavista asioista hevosen koulutuksesta, ratsutuksesta, hevosen hankkimisesta. Hae samalla Jarnan & Tiijan Keppariklubin keppihevostreeni! Muista: Treenejä jaossa rajoitettu määrä!

26804397_1834103983289550_4430683419072165083_nOlen 27-vuotias talliyrittäjä Nurmijärven Nukarilta. Hevosia olen harrastanut käytännössä koko ikäni - aloitin ratsastuskoulussa 5-vuotiaana. Omia hevosia on vuosien varrella ollut 13. Hevosalalla olen toiminut ratsastuksenopettajana ratsastuskoulussa, ratsastusleiriohjaajana, tallityöntekijänä ja tallimestarina isoilla ja pienillä talleilla, tapahtuma- ja kilpailujärjestäjänä hevostapahtumissa ja hevosenhoitajina monilla ammattiratsastajilla. Nykyään työpäiväni koostuvat nuorten hevosten sisäänratsastuksesta, ratsukoulutuksesta, valmentamisesta ja tallinpidosta. Lisäksi minulla on myös hevosten myynti- ja välitystoimintaa.

23658581_1769907009709248_6065075724412011741_nTällä hetkellä valmistaudumme toukokuussa pidettäviiin suomenhevosten laatuarvostelukarsintoihin. Työn alla karsintoja varten on kaksi asiakkaiden 4-vuotiasta suomenhevosta. Toinen esitettävistä on suomenhevosori Koomikko alias "Mauno Ahonen". Mauno on asunut meillä 2-vuotiaasta ja myös koulutus on ollut vastuullani koko tämän ajan. Mauno on opetettu maastakäsittelyyn, harrasteajolle ja näyttelyesittämiseen. Sisäänratsastus tehtiin 3-vuotiskeväällä ja ratsastuksen kanssa on edetty rauhaksiltaan monipuolisesti hevosen kehitystä mukaillen. Omistaja pääsi tänä talvena ensimmäisen kerran oman hevosensa selkään neljän vuoden odotuksen jälkeen. Oli mahtava tunne olla mukana elämässä tätä hetkeä - nämä ovat niitä nuorten hevosten kouluttajien huippuhetkiä. Toinen laatuarvosteluihin lähtevä on suomenhevosruuna Kai Keikari alias "Kalle". Kalle tuli ensimmäisen kerran talliini ratsutukseen tammikuun alussa. Nyt nuori mies on kotona sulattelemassa oppimaansa ja tulee treeniin jälleen takaisin huhtikuussa. Kalle on toisen ratsuttajan sisäänratsastama, joten tilanne on monella tapaa erilainen kuin Maunon kanssa. Näistä nuorista miehistä saatte lukea lisää blogikirjoituksessani nuorten hevosten koulutuksesta. 

28534245_10212852393397050_831539613_nMielenkiintoisin ensi kilpailukauden projekteista on ammatinvaihtaja Isäntä. Isäntä on voittanut työhevosten SM-kultaa vuonna 2016. Ennen työhevosuraansa Isäntä on ollut ravivalmennuksessa eli nyt ratsunuran alettua kyseessä on jo Isännän kolmas "ammatti". Isäntä laitettiin satulaan lokakuussa 2017 ja ensimmäiset kilpailut ovat edessä viimeistään toukokuussa. Tällä hetkellä Isäntää koulutetaan eteenpäin ratsuna monipuolisesti niin este- kuin koulupuolellekin että maastomopoiluun. Isäntä on työhevospuolen kantakirjassa ja tavoitteena on ratsupuolen kantakirjaus vuonna 2019. Isännän tarinaa saatte lukea lisää blogikirjoituksessani ammatinvaihtajahevosista.

18664725_10210685369462806_7583371168173032568_nKuten yllä olevasta näkee niin ensi kausi on minulla hyvin suomenhevospainotteinen. Edessä on niin koulu- kuin esteratsastuskisoja, näyttelyitä, laatuarvosteluita sekä päätapahtumana Suomenratsujen Kuninkaalliset Ypäjällä. Itse olen suuntautunut esteratsastukseen, mutta tällä kilpailukaudella keskityn asiakkaideni hevosten kilpailuttamiseen 1-2 -tasolla, uusien ratsutettavien ja myyntiprojektien ratsastamiseen sekä erilaisten hevostapahtumien järjestämiseen. Oman estehevoseni trakehner Preston annoin kilpailtavaksi Miia Ruunulle Lempäälään ja tällä kaudella pääsen nyt ensi kertaa hyppäämään hevosenomistajan housuihin kilpakentän laidalla. Omaa ja tallini toimintaa pääset seuraamaan tallin nimeä kantavalla Facebook-sivulla: Groom Stable.

26167764_1822753517757930_7440862190690501910_nLumisin terveisin,

Jarna 

 

Sonarcilaisten kommentit:

"Olemme saaneet seurata Jarnan yrityksen toimintaa alkutaipaleelta lähtien. On ollut hienoa seurata Jarnan ja yrityksen toiminnan kehityskaarta. Samalla Jarnasta on tullut yksi luotetuista yhteistyökumppaneistamme, jolla on erinomainen taito valita juuri oikeat tavat tukea juuri kyseisen hevosen hyvinvointia, terveyttä ja koulutuksen edistymistä juuri sen hetkinen tilanne huomioon ottaen. Oikea ruokinta, treeni, lepo, lisäravinteet ja erilaiset hoitomuodot muodostavat toimivan kokonaisuuden pitämään hevosen elämän eri osa-alueet tasapainossa. Jaksamme ihailla Jarnassa myös sitä, että Jarnalla on kanttia sanoa suoraan myös sille maksavalle asiakkaalle, mikä on hänen mielestään hevosen parhaaksi. Vaikka se tarkoittaisi ratsutuspalkkioiden saamatta jäämistä."   

    

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Aparok- Matka ravurista ratsuksi

FB_IMG_1516458002925Elettiin helmikuun loppupuolta vuonna 2013. Sain puhelun ystävältäni Hannalta että nyt olisi minulle sopiva suomenhevosruuna kaupan (taisi sanoa jokaiselle soittamalleen samalla tavalla ;). Ei oikein ravi kulje raviradoilla ja nyt tarvis keksiä jotain. Yritin välittää viestiä eteenpäin kaikille mahdollisille, kenet nyt vaan tietäisin että pärjäisi suomenjuntin kanssa. Kenelläkään ei tietenkään juuri sinä hetkenä ollut tarvista hevoselle, eikä minulla tietenkään rahaa.

Hanna käski kuitenkin katsomaan Apaa. Otin Inkan järjen ääneksi mukaan kattomaan. Yritin kovettaa itseni ja sanoinkin että ostan sen sitten vain myyntiin, jos ostan.

FB_IMG_1516457732967Hanna antoi Apan esittää kaikki mahdolliset temput mitä se osasi, heilutti kivasti pyyhettäkin suussaan. Heh, onpas leikkisä tapaus. Apa oli lihasmassaltaan hyvässä kunnossa, eli ei vaatinut alkuun lihotuskuuria ja kunnon kohotusta, kuntoa kyllä riitti vaikka pienen kylän tarpeisiin. Ei muuta kuin rahoittajia etsimään ja vakuuttamaan että tästä saa parissa vuodessa helposti omansa pois kun laittaa ja vähän kisaa. Pah, mitään takuita ollut, Koivumäentie oli kuin luisteluareena, pitkä suora aukeni kun kävin ensi kerran Apan selässä. 6 hokkia per jalka, saa muuten pingottua aika perkeleen kovaa sitä suoraa, minkä on aina ennenkin saanut baanattaa, Hanna huutaa takana että kyllä se tonne mäenpäälle on pysähtynyt, anna mennä vaan. Niinhän se pysähtyikin, sydän jyskytti hetken aikaa. Hetken jo mietin että kuinkas kovaa ne muut painelee raviradalla jos tämä ei siellä pärjää. Olisihan Apa vauhtinsa puolesta pärjännyt, oli vain kova poika laukkaamaan, tai jäi hengailemaan johtavan rinnalle eikä painellut ohi. Kyllä se muutaman killingin on myös raveista kotiin tuonut.

Musta suomenhevonen isolla läsillä ja neljällä pitkällä sukalla- tämä oli haave ja värikoodi, jonka löytyessä annoin itselleni luvan ostaa hevosen. Tingittiin vähän värissä ja yhdessä sukassa ja niin tehtiin kaupat Apasta. Ymmärsin ensimmäisten viikkojen aikana, että mitä Hanna tarkoitti puhelimessa kun puhui suomenjuntista. Apa teki ja meni juuri sinne minne itse halusi, kengittäessä, hoitaessa, kuljettaessa, uusissa paikoissa aivan täysi kymppi käytökseltään, mutta taluttaessa kenties sitten miinus kymppi. Ei minkäänlaista ihmisen alueen kunnioitusta, verrattavissa ehkä shetlanninponin omaan tahtoon. Kotiin muutettuaan laitoin Apan Mocan käytöskouluun. Hetkessä meidän pieni pappa pisti nuoren pojan klopin ruotuun ja käsiteltävyys muuttui kuin itsestään. Apa pysyi nöyränä vanhan laumanjohtajan silmän alla.

1.3.2013 Apa juoksi viimeiset ravinsa Pilvenmäen raviradalla Forssassa, 19.3.2013 tehtiin kaupat. Siitä se alkoi matka kohti ratsunuraa.

FB_IMG_1516457638073Ensimmäiset kuukaudet menivät vähän tutustuessa ja totutellessa maan ollessa jäässäkin. Ensimmäiset vahinkolaukat muistan tulleeni Hyyppärän ison kentän ollessa jo sen verran sulana että siinä uskalsi kokeilla. Olisikohan säikähtänyt jotain ja siitä lähtenyt. Kiitin ja kehuin kovasti josta hevonen oli vähän kummissaan. Oikea laukka alkoi tulla hyvin nopeasti päivittäiseen liikuntaan mukaan. Vasen laukka oli jostain syystä t o d e l l a vaikea oppia. Siihen meni tosi kauan aikaa. Askellajit kun oli saatu läpi ja kontrollin edes jotenkin päin ajoittain pysyvän lapasessa, starttasimme Kirvunkylän Ratsastajien eli edustamamme seuran kotikisoissa ristikkoluokan. 15.9. osallistuimmekin jo ihan oikeaan 60cm rataan.

23.11.2013 Viikon pakkoloman jälkeen, minun lomaillessa Kanariansaarten lämmössä tuli päivä jona menimme ensikerran joulukadun avajaisiin Hyvinkään keskustaan. Oli vilkkuvaloa, poliisia, poroa, urheilujoukkueita, puhallinorkesteria ja erittäin paljon yleisöä ja Apa hoiti homman. Kulkueen jälkeen jäimme vielä talutusratsastukseen. Kukapa olisi puolivuotta aiemmin uskonut että sama hevonen toimisi myös talutusratsastuksessa lapsien kanssa.

Läpiratsastuksessa ja kurinpidossa meitä auttoi Jonathan Silfver, rataesteillä tuttu ja turvallinen Johanna Hurme, jonka kanssa ajatukset hevosten hypyttämisestä ja siitä miten niiden halutaan toimivan on mennyt hyvin yksiin.

FB_IMG_15161677285612014 Aloimme treenaamaan ja kilpailemaan jo enemmän, askellajit ja asiat alkoi olemaan jo hyvin hanskassa, nyt vaan rutiinia. Kesällä kilpailimme seuratasolla 70-80cm luokissa hakien kokemusta. 20.7.2014 starttasimme myös extempore alue tason suokkien alueluokan 80cm.

Ainiin, jossain tässä vuosien 2013 ja 2014 välissä meidän äiti tokaisi käytävällä Apan hönöttäessä että ”eihän tota hönttiä voi myydä”. HUH, mietin ja kivi vierähti hartioilta. Onneksi äiti sanoi sen enkä minä.

20170715_2038282015 toukokuussa otettiin Kirvunkylän ratsastajien kotikisoissa ensimmäinen 90cm. Kauden aikana startattiin 80-90cm luokkia ja haettiin taas vähän lisää rutiinia ja alettiin ratsastaa ratoja enemmän ratoina ja välejä väleinä. Muutama koulustarttikin saattoi livahtaa joukkoon! Kausi päätettiin Suomenratsujen kuninkaallisiin Ypäjälle, mahtava fiilis, vihdoin täällä oman hevosen kanssa. Edellis vuosi jäi väliin rokotussotkujen takia, ja oli myös ehkä parempi odottaa vuosi, emme ehkä olisi olleet ihan vielä valmiita isoihin kisoihin. Nämä oli Apan ja meidän ensimmäiset nurmikisat, jännitin miten Apa reagoi pitkiin nurmihokkeihin. Yllätys yllätys edellis yönä oli satanut kaatamalla vettä ja joka paikka aivan älyttömän liukkaana, ensin ajatus oli laittaa vain kuluneet talvihokit mutta päädyimme kuitenkin nurmihokkeihin, tökkää tai ei, sittenpähän se jatkoa ajatellen selviää miten reagoi. Hyvin meni, paljon yli odotusten, laukka pyöri läpi radan, kuskia vain jännitti eikä uskaltanut kääntää ihan viimeisiä uusintareittejä. 90cm radalla kävi ihan älytön laskuvirhe ja tulimme viime hetken ”ratkaisulla” vai aivopierulla 5 askeleen välin neljällä. Apa yritti parhaansa näyttää lentäjän taitonsa, mutta aivan mahdottoman pitkä loikka eikä mitenkään päässyt okserin takapuomin yli, joten se tippui. Sätin itseäni kyllä ääneen kuinka voinkaan olla tyhmä. Noh, oppia ikä kaikki, kukapa meistä ei virheitä tekisi.

FB_IMG_15164577722432016- Vuosi joka muutti meidät.

Kilpailullisesti tämä vuosi oli vähän meidän ”välivuosi”. Työkiireet ja jaksaminen oli koitoksella.

Syksyllä meille kuitenkin avautui mahdollisuus lähteä opiskelemaan Koulutuskeskus Salpaukseen hevostenhoitaja linjalle ja suuntautua nuortenhevosten ratsukouluttajaksi. Apa hoiti pääsykokeet kunnialla ja niin meidät hyväksyttiinkin kouluun.

 2017 Aloitin työskentelyn Koivumäen tilalla Porvoossa, Titti Finnen opissa.

Esteratsastajana oli automaattinen valinta, että esteitä kohtihan tämä hevonen (Apa) viedään, oma pää oli asennoitunut jo valmiiksi niin että kouluratojen opettelu on vaikeaa ja viitseliäisyys treenata kunnolla (viimeisiä hieno säätöjä, siirtymiset jne) puuttui. Oli helpompaa mennä ”vähän sinne päin” esteradalla kuin säätää askellajit ja siirtymiset tasapainoon tajuamatta rehellisesti sitä että se siirtymisten ja pidätteiden läpi meno ja askellajien hallittavuus on ensisijaisen tärkeää ja auttaa pärjäämään esteradalla.

Titillä ollessa pääsin ratsastamaan erilaisia hevosia. Parhaana opettajana toimi kaikista kuitenkin Titin vanha kisaratsu Wacpanna ”Vakkis”. Vakkis on startannut Inter tasolla asti. Maneesi, peilit ja korkeasti koulutettu hevonen sekä ammattilainen apuna, aloin innostumaan kouluratsastuksesta ihan uudella tavalla. Masokistinen tarve alkaa viilaamaan ensimmäisenä omaa istuntaa (joka oli aivan kamala, MIKSEI KUKAAN OLE SANONUT MILLAISESSA KÖNÖTYKSESSÄ MÄ OLEN VUOSIA OLLUT), josta kaikki alkaa. Pieniä palasia kerrallaan. Viilaamisen kautta kohti onnistuneita ratoja. Ostin omilleni jopa koulusatulatkin tästä innostuneena, nyt on vaikea kuvitella että olen ratsastanut aina lyhkäsillä jalkkareilla ja estesatulalla.

20170911_134725Kausi 2017 oli oikeastaan ensimmäinen sitten vuoden 2011 jolle tehtiin valmentautumis- ja kilpailusuunniltema. Alkuvuodesta laaditut HeA, re 100cm ja ke harraste tuntui edellis vuoden kisaamattomuuden jälkeen silkalta hulluudelta. Näin jostain syystä edessäni vain sen ”ravurin ruppanan”. Tavoitteet oli kuitenkin asetettu, joten niitä kohti oli lähdettävä määrätietoisesti.

Kausi aloitettiin HeB starteilla ja itseni kouluttamisella siihen että myös radalla voi ratsastaa ja työstää. Sijotuimme Järvenpään Ratsastajien järjestämissä 2-tason kilpailuissa, jotka oli avoimet vain suomenhevosratsukoille. Se oli huikea saavutus, taso oli kova ja todella hienoja hevosia luokassa! Rataesteillä toivottiin alkavan löytyä myös tietyllä tapaa ratsastettavuutta, perusrata perusratana ja uusinta omana osuutenaan. Hyvin tehty perustyö alkoi tuottamaan tulosta ja puomit pysyä paremmin kannattimilla. received_10209994031192024Loppu kaudesta 2017 starttasimme Ypäjällä Suomenratsujen Kuninkaallisissa ensimmäisen helppoA luokan, ja saimme kaudelle tavoitteet täytettyä kun Hyvinkäällä nurmikisoissa starttasimme ensimmäisen 100cm luokan, sekä Hattulassa että Keravalla harrastetason kenttästartit. Apan kanssa suoritimme joulukuussa myös minun loppunäytöt Salpauksessa, kouluratsastusnäyttö tehtiin tasolla HeB Kn Special ja estenäyttö oli rata 5 joka on pitkä ja tekninen rata, esteiden maksimi korkeus oli 105cm ja pituutta oksereilla ja trippelillä oli huimat 130cm. Valmistuin nuortenhevosten ratsukouluttajaksi vuodenvaihteessa kiitettävän papereilla!

FB_IMG_1516457826314Kaudella 2018 jatkamme samoilla tasoilla, ko HeA, re 100cm ja ke harraste/tuttari ja lähdemme hakemaan tasaisempia ja varmempia suorituksia.



Tsemppiä kaikille kauteen 2018

Toivottaa Aparok & Team Skyttä


 

received_10209994022751813SONARCILAISTEN KOMMENTIT:

"Meille suomenhevonen on tärkeä: Rotuna, kansallisaarteenamme että yksilöinä. Haluamme tukea aktiivista suomenhevosharrastusta ja -toimintaa. Koemme, että meidän jokaisen on annettava panoksemme, että saamme säilytettyä kansallisrotumme ja sen elinvoimaisuuden. Pienikin panos on tärkeä. Sirpaa lainaten perusteluksi riittää aina toteamus: "Koska suomenhevonen." 

Tiijan & Apan tarina on perinteinen suomenhevosen tarina: Ensin ravurin uraa ja sieltä ratsuksi. Meillä on ollut etuoikeus seurata tätä tarinaa alusta alkaen. Ensimmäiset sanat, mitkä Tiina sanoi nähtyään Apan liikkuvan tarhassa, oli, että tällä pitää mennä koulua - tästä tulee hieno kouluhevonen. Vannoutuneena esteratsastajana Tiijan naurulle ei ollut tulla loppua. Kouluratsastustaipaleen alettua Tiija sanoi ensimmäisenä Tiinalle, että sano vaan nyt, kun pääset sanomaan sen. "Mitä mä sanoin." -lause on jossain tapauksissa todella iso ilo sanoa. Meille oli myös iso ilo kesällä 2017 jakaa Hyvinkään Urheiluratsastajien kilpailuihin sponsoroimamme palkinnot Tiijalle & Apalle. Jotenkin se tuntui juuri oikealta saatuamme seurata tämän parivaljakon kehitystä ratsukoksi." 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Terveisiä kanta-asiakkaaltamme: Kun haaveena on ollut saada juuri SE hevonen.

20638179_1917523438572327_5762649145391000575_nSe, jota etsii kotimaisilta myyntisivuilta, ulkomaisilta sivuilta, videoista, kuvista ja jopa omista unista. Eikä sitä löydy. On hienoja hevosia, suorastaan upeita, mutta ei. Ei sytytä. Tiedät millainen tunne pitää tulla, kun näet sen millaisen haluat, mutta mikään ei herätä sitä tunnetta. Olet päättänyt jo luovuttaa, koska eihän sulla kuitenkaan sellaiseen olisi edes varaa, katsotaan ehkä muutaman vuoden päästä tilannetta uudestaan.

27604197_2019860258338644_1767800687_oMuistan sen päivän, elettiin vuoden 2017 heinäkuun puoltaväliä. Tässä kohtaa voin kertoa, että sen muistaa varmasti myös pari muuta, jotka istuivat saman pihapöydän ääressä kahvikupposet kädessä. Olin juuri jutellut hyvän ystävän kanssa puhelimessa, mistä muustakaan kuin hevosista ja tästä meidän omasta lajista. Puhuttiin kuinka on alkanut tulemaan tasokkaampia hevosia ratsastajille ja kuinka kansainvälisesti taso on jo erittäin kova. Taisin saman puhelun aikana mainita, että jätän seuraavat maajoukkuekatsastukset väliin ja keskityn vain kotivalmentautumiseen seuraavan vuoden, koska ei ollut mahdollisuutta ostaa tasokasta ja itselle sopivaa hevosta nopealla aikataululla. Tässä kohtaa tapahtui jotain. Lopetin puhelun ja huomasin, että sähköpostiin oli tullut uusi viesti. Viestissä tarjottiin minulle hevosta. Avasin videon ja siinä SE oli! Se hevonen, joka antoi sen tunteen mitä olin hakenut. Siinä oli Seppo. Tässä kohtaan se pieni järjen ääni, jota olin hartaasti koittanut pitää mukana lähti juoksemaan karkuun ja lujaa. Myös seuraavien 3 päivän hysteerinen kyynelkanavien vuolas virtaaminen sai alkunsa. Siinä sitä suunnittelemaan miten tämä jumalasta seuraava satuolento saataisiin tänne kotiin. Käytiin tietenkin useat puhelinkeskustelut myyjän kanssa ja myyjä kertoikin rehellisesti ja avoimesti hevosesta, sen luonteesta ja ratsastettavuudesta. Myyjä halusi myös avoimesti kertoa, että hevonen on tällä hetkellä huonossa lihaskunnossa ja laiha. Tässä kohtaa, koska se järki ei tietenkään ollut palautunut vielä hallintaan ja ennen kuin ehdin estellä, pääsi suustani ”Ei se mitään, ei meillä ole mihinkään kiire”. Siitä hetkestä alkoikin parin viikon stressi, unettomuus, paasto ja mitä kaikkea.

22780199_1962486600742677_340244975087250596_nKoitti elokuun 5.päivä. Sitä mietti, että mitä ihmettä on tullut ostettua. Sitten sieltä se tuli, kuorma-auto, jonka kyydissä meidän Seppo. Liki 180cm täyttä kuivaa lihaa. Ei se mitään, koska mä olin maailman onnellisin heppatyttö sillä hetkellä ja totesin ”Ei tämä nyt niin paha ole”. Oli se, mutta ei myönnetä, koska mä olin taivaissa.

22814070_1962486637409340_2871664912291824679_n



Siitä alkoikin ruokinnan suunnittelu. Ensin haluan aina, että uudesta hevosesta otetaan laajat verinäytteet, jotta tiedetään kaiken olevan ok. Kaikki arvot oli hyvässä kunnossa ja pystyin hyvillä mielin aloittaa varovaisesti liikuttaa Seppoa. Seppo alkoi vastaamaan ruokintaan ja liikuntaan nopeasti. Tässä kohtaa tarvittiin jotain lisää tukemaan lihasten kasvua ja saatiin huikeita tuloksia Muscle Up:ista! Kuvista näkee nopean muutoksen hevosessa.


27292053_2016436512014352_1483651353_nKoska treenit on nyt lihaskunnon kasvun myötä tullut rankemmiksi, käytämme treeneistä palautumiseen BCAA Xtraa, joka näkyy seuraavana päivänä hyvin palautuneena, rentona ja virkeänä hevosena. Seppo on iso ruuna ja haluan pitää myös sen nivelet hyvässä kunnossa, nivelten hyvinvoinnista huolehtii meillä Flex Mobile.

21192449_1958607427744089_7261239930785144468_n
Flex Mobilesta on ollut myös apua meidän isolle Suomenhevoselle Ripalle, jolla on ollut jalkojen nivelissä pientä sanomista. Aloitettuamme Flex Mobilen syötön, loppui Ripalta satunnaiset etujalkojen kompuroinnit.  Voin hyvillä mielin suositella kaikille näitä VetFarmlab:in tuotteita!

 

Saimme tammikuussa järjestettävälle Maajoukkueleirille kutsun, jossa samalla meillä oli katsastus. Saimme kehuja hyvästä ja nopesta kehittymisestä. Reissu oli muutoinkin erittäin onnistunut, vaikka juuri ennen katsastusta Seppo sai takajalan kengän irti niin, että se roikkui enää ulkoreunasta naulan varassa ja oli vaarassa, että kavio lähtee halkeamaan mikäli se astuu toisella jalalla irtoavan kengän päälle. Tämä tietenkin aiheutti tukun harmaita hiuksia, kylmää hikeä, maailmanluokan painajaisen ja ylimääräisiä sydämen tykytyksiä. Onneksemme saimme samalle aamupäivälle kengittäjän paikalle ja saimme kengän jalkaan, eikä kaviokaan ehtinyt haljeta pahemmin. Neuroottisuuden takia toki pidimme hevosesta lähes 2 tuntia kiinni karsinassa, jotta pahimmilta vaurioilta vältyttiin. Saimme vaihdettua katsastusaikaa hieman myöhemmälle ja päästiin ehjin jaloin näyttämään tämän hetkisen tasomme. 27544550_2027293020875529_7172272879744820338_nSamana iltana saimme kuulla, että meidät on valittu A-kehitysrenkaaseen. Seppo suoriutui reissusta erinomaisesti ja kotiin päästiin 4 kenkää jalassa ja helpottunein tuntein. Tällä hetkellä harjoitellaan meidän Kür-ohjelmaa ja treenataan kohti kevään kilpailuja sekä tavoitteena loppukeväälle Pm-kilpailut Norjan Kristiansandissa, mikäli saadaan riittävät tulokset kasaan.

Sepon hankkimisesta tulee nyt kuluneeksi puoli vuotta ja voin olla onnellinen siitä, ettei se järki ole vieläkään palautunut. Oliko siinä mitään järkeä hankkia ”sikaa säkissä”, ehkä ei, mutta aika sen näyttää mihin asti päästään. Tähän mennessä hevonen on ollut juuri sitä mitä tilasin. Paljon se vaatii aikaa, suunnittelua, järjestelmällisyyttä, pieniä ja suuria askelia, hevosen kokonaisesta hyvinvoinnista huolehtimisesta.

Kiitos kun luit meidän tarinan! Hyvää ja onnellista Uutta vuotta 2018 kaikille!

Lisää meidän juttuja, treenejä, kisoja ja kilpailuja pääset seuraamaan Facebookista sivuilta: Paradressage Team Reitti sekä Instagramista: piareitti_paraequestrian . Nähdään siellä!

 

23472341_1699429680137091_4152513446382042749_nTalvisin terveisin: Pia, Supremo & Riplaus

 

SONARCILAISTEN KOMMENTIT PIAN & SEPON TARINAAN:

"On ollut upeaa päästä seuraamaan Pian & Sepon tarinaa. Olemme jännittäneet kovasti Pian puolesta, millainen Seppo oikeastaan onkaan, alkaako Seppo etenemään ja edistymään ja pelätty, että edistyykö nyt ollenkaan ja paljastuuko treenin lisääntyessä joku piilossa ollut ongelma. Sepon selässä kulkevat kuitenkin suuret unelmat. Olemme saaneet iloksemme todeta ja elää yhdessä Pian & Sepon tarinaa Sepon edetessä ja edistyessä koko ajan huimaa vauhtia. Suurta iloa meille tuottaa myös seurata Sepon "henkistä avautumista", persoonan esiintuloa ja pehmenemistä Piaa kohtaan. On huikeaa saada seurata vierestä ihmisen & eläimen suhteen syntyä ja kehittymistä. Parhaimmillaan ihminen ja eläin ovat kumppanit. Suhde syntyy yhdessä tekemisestä ja arjesta, tunteesta ja silkasta rakkaudesta. Meidän työmme huikeimpia puolia on saada seurata tällaisia tarinoita."  

 

 

Lue koko viesti
Klarna Checkout
kauppiaan tiedot