Tulosta

Viestit aiheesta: koira

Sonarcilaisten blogi


Tervetuloa lukemaan sonarcilaisten elämää ja aatoksia blogista!

Julkaistu , julkaisija

Vieraileva kirjoittaja Sanni Kariniemi: Miksi pentuni jumppaa?

_MG_3081.2Minulla kävi aikoinaan hyvä tuuri, kun satuin saamaan harrastuskaveriksi koiran, jonka kropan käyttö on ilmiömäistä ilman mitään erikoista harjoittelua. Hirveän kiva agilitya ajatellen! Toki kaikkien koirieni tavoin se oli jo pienestä asti ulkoillut erilaisilla pohjilla ja paljon metsässä vapaana. Sitä huollettiin säännöllisesti fyssarilla, ja sen lämmittelyt ja jäähdyttelyt hoidettiin aina asianmukaisesti. Mutta mitään sen kummempaa sen kanssa ei tehty. Se kun käytti kehoaan superhyvin, kääntyi kolikolla, ponnisti käännöksistä täyteen vauhtiin jo laskeutumista seuraavalla laukalla, hallitsi hyppytekniikan ja niin edelleen. Sen kanssa voitiin keskittyä pelkästään lajitreeniin, enkä minä mistään koiran jumpista mitään tiennyt.

 

 

Myöhemmin sain huomata, ettei kaikilla koirilla olekaan luonnostaan samanlaisia kropan käytön taitoja. Tämän ketterän Goan tytär Stig on opettanut minulle kantapään kautta, että kehonhallintaa voi ja kannattaa harjoittaa erilaisten pikku tehtävien kautta. luigi2Stigunkin kanssa ehdin jo kisata useampi vuosi, (jopa toisinaan ihan menestyksekkäästi) vaikka sen kehonhallintataidot tietyiltä osin ovatkin aivan puutteelliset. Tämä ilmeni esimerkiksi kokoamisissa (ei pysty), käännöksissä (loiviksi menee), ja rimaherkkyydessä (aika monta rimaan keskeytettyä rataa). Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, tuumasin viime kesänä, ja siitä lähtien olen tehnyt Stigin kanssa järkevää kropan käyttöä tukevaa treeniä. Näyttäisi siltä, ettei jumppailuista ainakaan ole ollut haittaa.

 

Stigulle on opetettu mm. että hänellä on etupään lisäksi myös muutama jalka takana, ja niitäkin olisi ihan suotavaa käyttää. Nyt näyttäisi siltä, että takajalat alkavat pikkuhiljaa löytyä, ja raviinkin on alkanut tulla jo paremmin takapään voima käyttöön. Olemme saaneet fyssariltamme paljon hyviä neuvoja Stigun jumppailuihin, ja tällä tiellä jatketaan!

 

luigiViime syksynä minulle tuli Italian tuliainen, shelttilapsi Luigi. Ajattelin että tämä tyyppi saa kyllä heti alkaa tekemään asioita, jotka tukevat sen syvien lihasten kehittymistä ja kropan hallintaa. Yksi riman räiskijä saa riittää. Aika näyttää alammeko Luigin kanssa koskaan kilpailla agilityssa, mutta koska jumppa-hassuttelu on meidän molempien mielestä mukavaa yhdessä tekemistä, se tukee myöhempää mahdollista agilityn aloittamista erityisen hyvin. Esteille meillä ei ole mikään kiire, olen päättänyt että ensimmäiset esteet tehdään vasta vuoden ikäisenä. Sitä ennen on hyvin aikaa rakentaa muuta yhteistyötä ja alkaa valmistella kroppaa rankkaa lajia varten. Sillä rankkaa agility nimenomaan on, kun sitä tehdään täysillä. En enää voisi kuvitellakaan vieväni esteille koiraa, joka ei ole fysiikaltaan siihen valmis. Uskon, että kun kroppa on kunnossa ja koira edes suunnilleen tietää miten sitä käytetään, on harrastaminen paitsi turvallisempaa myös mukavampaa.

 

luigi4Luigi on tähän mennessä saanut melko omaehtoisesti tutustua erilaisiin jumppavehkeisiin, kun niitä kerran täällä isotkin koirat päivittäin käyttävät. Eli toistaiseksi emme ole tosissaan tehneet harjotteita, vaan vähän sen mukaan mitä Luigi on halunnut touhuta. Ja sehän haluaa, koska siitä saa palkkaa :) Kun Luigia oli kerran namitettu fitbonella, se alkoi tarjota luun päällä seisomista ihan itse. Aina esimerkiksi ulkoilun jälkeen se kirmasi olkkariin fitbonen päälle taiteilemaan tyyliin kato äiti, tän mä osaan, enks mä oo hieeeeno! Luigilla on luonnostaankin vähän kissamaiset elkeet, se tykkää korkeista paikoista kuten sohvan selkänojista ja tyynykasoista.

 

Mutta kyllä siitä huomaa, että se on tottunut pienestä asti tasapainoilemaan erilaisilla alustoilla. Kun kokeilin ensimmäisen kerran Luigin kanssa wobble boardia, se tasapainoili siinä kuin vanha tekijä! Lisäksi se osaa jo erotella taka- ja etujalat, mihin Stig-koiralla meni laiskan ohjaajan takia viisi vuotta! Uskon, että myöhemmin kun alamme tutustua agilityyn, kaikesta tästä leikinomaisesta pohjatyöstä on todella suuri hyöty.

 

luigi3Voin lämpimästi suositella niin lapsikoirille kuin aikuisillekin jumppaajille hauskaa ja kehittävää touhuilua fitpawsien parissa. :)

 

terkuin Sanni, Luigi, Stig ja Goa

Sannin & koirien menoa voit seurata lisää Sannin Facebook-sivulla: Sanni Kariniemi A g i l i t y sekä YouTube-kanavalla: sanni kariniemi

 

SONARCILAISTEN KOMMENTTEJA:

"FitPAWS canine gym -välineiden maahantuonnin alkuaikoina meille naurettiin. Kerrottiin, että suomalaiset koirat liikkuvat metsissä ja jumppaavat siellä luontaisesti. Vaikka olimme kuinka innoissamme ja vakuuttuneita sarjan tarpeellisuudesta ja kerroimme asiakkaille, että koirat ovat vielä taitavampia kuin me ihmiset paikkaamaan heikkoja/kipeitä paikkojaan ja metsässä koira voi valita reittiä että suorittamistapaansa ja säästää näin itseään niin asiakkaamme olivat niin vakuuttuneita asiastaan, että aloimme epäillä itseämme ja uskoamme tuoteperheen tarpeellisuuteen. Pikku-hiljaa näimme kuitenkin käytännössäkin omien koirien että asiakkaidemme koirien kautta tehon ja kaiken sen, mihin koirien omia tasapainotyynyjä, -lautoja ja palloja tarvitaan. Näimme myös sen, kuinka FitPAWSit ovat koirista yksinkertaisesti hauskoja! Oli ja edelleenkin on yhtä uskomatonta seurata todella arkojenkin koirien rohkaistumista, rentoutumista ja silkkaa iloa - jopa ruuhkaisilla messuständeillä!"

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Terveisiä kanta-asiakkaaltamme: "Rumpalin" tarina

19389493_10155618053889448_3135829_n

Allu on 5v. Länsigöötanmaanpystykorva. Vuoden 2017 kesällä alkoi iho- ongelmat. Allun toiseksi nimeksi tuli aika nopeasti Rumpali. Tasaiseen tahtiin klo 5:00 aamulla alkoi kylkien raapiminen ja sillä saatiin koko talo hereille. Aluksi mietin, että huomiota haluaa, mutta nopeasti se rapsuttaminen tuli joka tilanteeseen mukaan. Minä mietin pääni puhki ja aloin jo hysteerisesti tarkastamaan turkin kuntoa päivittäin. Tuntui että koko ajan löysin punaisia kutisevia kohtia turkista. Iho hilseili ja rapsuttaminen vain pahensi tilannetta. Ruokana Allulla on kuivanappula.

Otin Tiinaan yhteyttä ja pyysin apua. Olin jo aivan hysteerinen, että mikä koirallani on. Ensinnäkin Tiina sanoi, että lopeta se koiran joka hetkinen katseleminen se ei auta mitenkään tilannetta. Saatiin shampoota Derma 1 ja hoitoainetta derma 2. Niillä päästiin hyvin alkuun ja turkki alkoi voimaan paremmin. 20182910_10155711773694448_77140542_nShampoo ja hoitoaine rauhoittivat tilannetta, kunnes kuukauden päästä alkoi rummutus lisääntyä ja taas itku silmässä ja hermot riekaleina otin Tiinaan yhteyttä. Sanoin, että upotan Allun shampooseen jotta kutina loppuisi. Tiina peukutti asialle, mutta ehkä olisi hyvä kokeilla jotain pesun rinnalle. Liika peseminen ei kuitenkaan ole aina se paras juttu varsinkaan koiralle joka kiertää sateella vesilammikotkin.

Aloimme miettiä Tiinan kanssa Allun ruokavaliota. Allun ruokavalio koostuu suuremmaksi osaksi kuivanappulasta. Mietin, että pitäisikö ruoka vaihtaa raakaruokaan vai hypoallergiaruokaan vai mitä tehdä? Vaihdoin raakaruokaan ja siitäkös se ilo sitten ratkesi. Karvat tippui, iho kutisi ja hiivakin ilmaantui etutassuihin. Alkoi olla parisuhdekin koetuksella, kun hermoilin koirani puolesta. Mieheni mielestä koirassa ei ole mitään vikaa ja minä olin 110% varma, että jokin syy kutinalle on oltava.

Tiina yritti rauhoitella ja sanoikin että jos vaihtaa ruokaa niin suolisto ei siihen ihan heti totu ja puskee ensin kaiken kuonan ulos esim. ihon kautta. Minä joka olin jo paininut tämän kutinanongelman kanssa kohta 2 kuukautta aloin menettämään toivoni.

Lopulta menin eläinlääkäriin, jossa kerrattiin oireet ja lääkärin ajatuksena oli atooppinen iho tai ruoka-allergia. Kaikki ylimääräinen pois ja vain eläinlääkärin suosittelemaa hypoallergiaruokaa 8 viikon eliminaatiodietille. Kutinalääke kylkeen ja reilu 200€ lasku. Kiitos. Kaikki varmaan tietää mitä eliminaatiodietillä tarkoitetaan, kaikki ylimääräinen pois ja murustakaan ei saisi olla lattialla. No Allu on sellainen imuri, että tarkkana sai olla. Mieheni oli ainakin tyytyväinen kun imuroin joka perheaterian jälkeen, että Allu ei vahingossakaan saisi mitään eliminaatiodietin ulkopuolelta.

20030916_10155697416879448_2115862114_nRahaa meni, imuri lauloi ja koirani sai kutinalääkettä. Lopputuloksena oli 4 viikon kohdalla se, että lääkitystä vähennettiin ja kutina alkoi saman tien. Olin, että mitä Helvettiä! Kontrollikäynti lääkärissä oli samalla ja lääkäri sanoi, että näyttää siltä että ei ole ruoka-allergia. Kysyin, että voinko aloittaa koirallani taas maitohappobakteerit jotain siihen asti syöttänyt säännöllisesti. Tyly vastaus, että voithan sitä syöttää jos haluat mutta ei sillä ole vaikutusta mihinkään. Ja taas kassakone lauloi 150€ tässä puolenvälin tarkastuskäynnillä.

Aloin jo olemaan köyhä ja avuton. Koirani vain raapi itseään ja mitään syytä sille ei löydy. Minulla oli kotona yli siisti koti, ärtynyt mies ja 7 kg säkki hypoallergiaruokaa ihan vain turhaan. Siinä kotiin ajellessa päätin kuitenkin vielä 4 viikkoa olla hypodietillä ja lisätä maitohappobakteerit takaisin ruokavalioon ja samalla otin lohiöljyn käyttöön.

Tiinalta tilasin lisää maitohappobakteereja ja sielujen sympatiaa tuli siinä samalla. Olisi pitänyt vain luottaa Tiinaan ja näihin ihmeaineisiin. Shampoota käytin ja hoitoainetta jonkin verran. Oli myös turkille suihkutettavaa derm 9, mutta pääpainon laitoin Allun suolistolle. 8 viikon kohdalla oli viimeinen lääkäri käynti. Koirastani ei löytynyt mitään vikaa, ei allergiaa tai muutenkaan raaputusta selittävää. Vielä ehdotti, että jos sitten syksyllä aloitetaan siedätyshoito ja otetaan laajat allergiatestit. Minä mietin mielessäni, että siedätä vaan muita eläimiä. Minulla riitti tämä juokseminen ja tuloksena Matti kukkarossa ja kutiseva koira.

19679581_10155653610434448_351247282_nPalasin takaisin nappulaan - tosin vaihdon valmistajaa ja sain tehokuurin maitohappobakteeria ja lohiöljyä lorottelin joka ruokaan. Huomasin turkin kunnon parantuvan ja hiljalleen raapiminen alkoi helpottaa. En tiedä oliko syynä kesän vaihtuminen syksyyn vai mikä, mutta hiljalleen koirani vointi parani ja kaapiminen jäi. Punoittavat kohdat kyljistä hävisivät ja suupielien hiiva saatiin kuntoon Vetfoodin Dermactivilla. Tassuissa on vielä pieni määrä hiivaa, mutta senkin kohdalla ollaan jo voiton puolella.

Iso kiitos Tiinalle ja Sirpalle mahtavista tuotteista. Olen edelleen sitä mieltä että suurin vaikutus Allun vointiin on ollut maitohappobakteerin syöttäminen ja shampoon käyttö varsinkin pahimpina kutina aikoina. Toivon, että koirani kutina ei tule takaisin. Jos kuitenkin tulee, niin tiedän keneen otan ensimmäisenä yhteyttä. Olen monelle tuttavallani suositellut ainakin tutustumaan sonarc.fi -sivustoon ja ottamaan Tiinaan tai Sirpaan yhteyttä.

Mieluummin kokeilen luonnonmukaisia tuotteita ensin, kun pumppaan koiraani lääkkeitä.

13871869_10154575803969448_1045584076_nTerveisin Allu ja omistajansa Laura 

 

SONARCILAISTEN KOMMENTIT ALLUN TARINAAN:

"Tiukkaa tekstiä Lauralta, mutta ymmärretään oikein hyvin. Allun kutinoiden aikaan kukaan ei nukkunut talossa kunnolla - Ei Allu, ei Laura, eikä muu perhe. Väsymys vaivasi kaikkia. Kun näimme Allua & Lauraa, olivat kumpikin yhtä väsyneitä. Allua alkoi pikku-hiljaa vaivaamaan myös lihasjumit. Allun keskittymiskyky alkoi olla useimpina päivinä hukassa. Myös koira vaatii samalla tavalla lepoa & akkujen lataamista kuin me ihmisetkin - niiden kehot reagoivat yhtä lailla stressiin ja krooniseen väsymykseen. Tämä taas teki yhteiselosta entistä raskaampaa ja stressaavampaa. Laura on koiranomistajana niitä, jotka haluavat tehdä aina viimeisen päälle parhaansa koiransa hyväksi ja tilanne, jossa voit vain katsoa vierestä, kun koiralla ei ole kaikki hyvin, tunnet ettei sinua uskota ja yhteiselo käy myös arkisten asioiden että yhteisissä harrastuksissa vaikeaksi ja apua ei löydy, on raskas. Laura puhui joskus meillekin siitä, että alkaa tuntua kuin vika olisikin häneen päässään ja hän vain kuvittelee koiran kipeäksi. Näissä keskusteluissa tunsimme itsemme sanattomiksi. Tuntui ettei ole sanoja, millä vastaisimme Lauralle. Ainoa, mitä pystyimme sanomaan oli: "Allu on sinun koirasi ja sinä tunnet oman koirasi. Jos tunnet ettei Allu ole kunnossa niin se ei ole kunnossa." Eläimen paras asiantuntija on sen oma ihminen. Usein vaikka emme osaa jäsennellä sanoiksi, mikä on vialla, alitajuntamme poimii koko ajan vihjeitä ja antaa meille tunteen siitä, että kaikki ei ole nyt kunnossa. Useimmiten sitä tunnetta kannattaa kuunnella."   

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Uusi vuosi ja vanhat kujeet! Blogikin herää henkiin!

26196120_2001234570140702_7562661675119759050_n
Loppu vuosi vuodesta 2017 meni pohdintoja tehdessä. Pohdimme ja keskustelimme paljon kahdesta aiheesta: Työn mielekkyys ja työaika.

Kun päätimme aikoinaan perustaa Sonarcin, meillä oli yksi perus kuningas-bisnesidea: Me tehdään just sitä, mikä meitä huvittaa. Älkää ymmärtäkö meitä väärin - ymmärrämme kyllä oikein hyvin, että arjessa on välillä arjen harmautta - joskus aika useinkin - ja joskus jopa sitä mustaakin mustempaa. Meillä oli paljon ideoita ja halusimme ettei liiketoimintamme rajaantuisi niin kapealle alalle, että sen toimintamalli rajoittaisi mielikuvituksemme juoksua. Ja sitä mielikuvitustahan meillä kyllä riittää. Meillä oli myös perusperiaatteita siitä, mitä me emme halunneet tehdä: Emme halunneet myydä huonoa laatua. Tästä toisesta säännöstä on pidetty tiukasti kiinni. Jos jokin tuote/tuoteperhe on havaittu laadultaan liian heikoksi, ei sitä ole otettu myyntiin ollenkaan tai jos on ehtinyt myyntiin saakka tai laatu on jostain syystä laskenut niin se on heivattu todella nopeasti pois. Ja se näkyy käytännössä: Itsellä on hyvä mieli puhua edustamistamme tuotteista ja saamme äärimmäisen harvoin asiakkailtamme palautetta tuotteiden laadusta.

Työn mielekkyys. Viime vuonna oli paljon hetkiä, kun työ ei tuntunutkaan mielekkäältä. Harmaita päiviä alkoi olla enemmän kuin niitä valoisia. Tämä tuntui todella kummalliselta, koska viime vuosihan oli hieno - esimerkiksi Sonarc - jälleenmyyjien määrä yli kolminkertaistui! Kumpikin pohti asiaa paljon oman päänsä sisällä. Aihe oli vaikea keskusteltava. Kumpikin pohti omassa mielessään sitä vaikeinta asiaa: Lopettamista. Lopulta päädyimme kumpikin keskusteluissamme samaan lopputulokseen: Olimme eksyneet pois päämäärästämme: Me emme enää tehneet juuri sitä, mikä meitä huvittaa. Itse asiassa Sonarcin nimeksi piti alunperin tulla Clueless ja tunnuslauseeksi: We don't know, what we are doing, but we are doing whatever we want. Jostain kummallisesta syystä Patentti- ja rekisterihallitus oli sitä mieltä, että Paramount Pictures omistaa kyseisen nimen. Kumma juttu.

Mutta takaisin aiheeseen. Olimme siis eksyneet polulta. Tähtien sota -tyyliin meidän piti etsiä takaisin voimamme. Tajusimme, että pikkuhiljaa olimme eksyneet polulle, missä seinät puristivat polkua kapeammaksi sanoen, että teidän pitää myydä tätä & tehdä tätä, te ette voi myydä sitä & tehdä sitä. Oli hyvin vapauttava tunne todeta, että pitäkää tunkkinne: Me tehdään just sitä, mitä me halutaan tehdä. Tässä kohtaa oli fiilis kuin The Rock olisi tullut, ojentanut miekan hymyillen ja sanonut: May the Force be with you. Saimme hetkessä takaisin sen saman energisen fiiliksen kuin Sonarcia perustaessamme. Teimme samassa hetkessä nopeita käytännön päätöksiä, jotka tuntuivat todella hyvältä. Kaikki nämä päätökset murensivat polkua puristaneet seinät. Käytännössä olimme alkaneet pelätä epäonnistumista. Tiesimme jo lähtiessämme matkaan vajaa neljä vuotta sitten, että kulkiessamme haluamaamme polkuamme pitkin tulemme kokemaan myös epäonnistumisia. Suhtauduimme asiaan silloin ajatuksella: "Entä sitten. Olemme ainakin silloin katsoneet kaikki haluamamme polut.". Pikku-hiljaa olimme alkaneet pelätä epäonnistumisia - emme ottaneetkaan niistä enää vain opiksemme vaan aloimme pitää päätyönämme väistellä epäonnistumista. Ei oo kivaa, ei. Paluu Sonarcin alkulähteille tuntui vapauttavalta ja iloiselta. Nyt arki tuntuu hyvältä.

 

Parasta ystävällesi!Ajankäyttö. Kun antaa paholaiselle pikkusormen, se vie koko käden. Toki, kun on työnarkomaani ja rakastaa työtään niin se ei useimmiten haittaa. Mutta pikkuhiljaa se huono omatunto sieltä alkoi hiipiä ja alkoi maalata arkea entistä harmaammaksi. Varvas kerrallaan kiemurrellen nilkkaan ja vieden pikkuhiljaa koko naisen mennessään. Kun on kyse kahden naisen firmasta, jossa aloitus on tehty 0-rahoituksella ja kaikki sisääntuleva raha on syötetty toiminnan kasvattamiseen, ei ole ollut varaa palkata työntekijöitä. Tehköön se meistä lampaita, mutta niin se vain on. Ja kun tavoitteena on tarjota parasta mahdollista asiakkaidemme nelijalkaisille ystäville ja nykyään jalattomillekin sekä palvella sitä ihmisasiakasta mahdollisimman hyvin niin jossain vaiheessa ei tiedä enää, että mikä tuntimäärä riittäisi. Kuuluu se kuuluisa kysymys, että saisiko lisää tunteja vuorokauteeen. No ei saa. 

Kuuntelimme kauheasti kaikkien ohjeita ja seurasimme Facebookista kateudesta naamat vihreinä hehkuen, miten muut olivat tehokkaita, aikaansaavia, aikatauluissa pysyviä, laadukkaita, tasokkaita ja kaikkia muitakin ylisanoja kaikissa tekemisissään. Ja eteenpäinpyrkiviä. Ja meitä vain väsytti. Ja meitä vain ketutti. Ja sitten meille tuli kylään huono omatunto ja sitten se se kalvoi ja sitten työntahti hidastui ja sitten se huono omatunto kasvoi ja sitten.... Sama kierre päivästä toiseen päässä kaikuen lauseet alkaen: "Pitäis...".

Jossain vaiheessa aloin törmätä artikkeleihin viiden tunnin työpäivistä. Lueskelin kokemuksia niistä ja otin asian puheeksi Sirpan kanssa. Päätimme kokeilla. Nähtävästi se teki hyvää meille. Sirpa ilmoitti juuri alkavansa tekemään 8 tuntia päivässä ja olevansa viikonloput vapaalla. Minä ajattelin tehdä päivä kerrallaan: Toissa päivänä tein 12 tuntia, eilen tein 5 tuntia. Ai niin ja latasin tehtävänhallintaohjelman puhelimeen ja käytän samaista läppärin selaimesta. Sekin selkeyttää ja helpottaa ajanhallintaa. Ehkä me vielä joskus palaamme 5 tunnin työpäiviin - ehkä sitten taas, kun se huono omatunto tekemättömistä töistä on hiipinyt taas kylään.

MItä haluaisit lukea Sonarcin blogista?Uutena Vuotena pitää tehdä aina lupauksia. Me lupaamme tänä vuonna herättää Sonarcin blogin henkiin. Sillä kyselimme myös Facebookissa, mitä asiakkaamme haluaisivat lukea blogistamme. Ideoita ja toiveita otamme edelleenkin enemmän kuin mielellämme vastaan.

Meille blogin kanssa on ollut vaikeaa ajatus siitä, että olemme halunneet blogin olevan elämän makuinen että hyödyllinen lukijoilleen, emmekä ole halunneet tehdä blogista itseään toistavaa mainoskanavaa. Yllätykseksemme asiakkaamme haluavatkin blogiin paljon tuotteita koskettavia juttuja ja vinkkejä. Eli se, mitä me ajattelimme olevan liian mainosmaista - "ettei me nyt vaan tuppaannuta" - onkin asiakkaistamme hyödyllistä asiaa. Tyttäriäni  lainatakseni: "Me ollaan kyl niin noloja." Mutta onneksi kysyimme ja saimme vastauksen - nyt on siis tulossa paljon juttuja meiltä, asiakkailtamme & yhteistyökumppaneiltamme. Allekirjoittaneen mailissa odottaa jo useampi asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme kirjoittama blogijuttu.

Mutta koska sitä elämän makuakin pitää saada niin paljon on myös tulossa juttuja, joissa kerrotaan niin eläinalan ammattilaisten kuin asiakkaidemmekin toimesta erilaisia tarinoita arjesta, elämänmuutoksista, juhlahetkistä ja niistä mustemmistakin hetkistä. Monet kirjoittajat ovat kyselleet, että eiväthän he osaa ja miten he nyt kirjoittavat. Kaikille olen vastannut, että kirjoita niin kuin sinä kirjoitat. Anna sen tekstin olla sinä. Yksi syy blogin kuolemiseen meillä oli, että oli vaikeaa löytää roolia, missä meidän olisi pitänyt Sonarcin blogia kirjoittaa: Pitääkö olla asiallinen, myyvä, onko liian tunteellinen, pitääkö fiilistellä, onko liian puhekieltä, voinko nyt sanoa näin??? Ahdistavaa suorastaan. Mutta Sonarcin toiminta-ajatusta myötäillen: Kirjoita just sillä tavalla kuin susta tuntuu.

Eläköön blogi! Ja tervetuloa matkaamme vuoteen 2018!

Talvisin terveisin,
Tiina.

 

Lue koko viesti
Klarna Checkout
kauppiaan tiedot