Tulosta

Nami, nami, nami!

Julkaistu , julkaisija

Nami, nami, nami!

Hevoselle ja koiralle mieleiset namit pitää olla käytännöllisessä muodossa ja järkevän hintaisia!

Kun kaikki rahat uppoavat eläinhullulla jo muutenkin eläimiin niin jossakin on hyvä olla taloudellinen ja järkevä. Namien kanssa suurimmiksi vaatimuksiksi nousevat tässä tärkeysjärjestyksessä: 1) Namin tulee motivoida eläintä kunnolla. 2) Nami ei saa olla eläimen terveydelle haitaksi. 3) Namin tulisi olla miellyttävä käsitellä. 4) Namin tulisi säilyä hyvin.

Tänään säästettiin heppanameista. Sirpan anoppi toi eilen kuvassa olevan säkillisen ruisleipiä. Ajatuskin kaikkien näiden leipien pilkkomisesta oli jo tuskallinen, mutta pihi sieluni ei antanut periksi vaan ne oli pakko jalostaa heppanameiksi. Ei vaan kyennyt antamaan periksi. 

12650523_10153841305880102_2137350036_n535342_10153838542445102_6897676421227344062_n
12647712_10153841305675102_1405010412_n12659798_10153841306070102_1056232649_n

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tuloksena järjettomän kipeä etusormi, mehevä rakkula, ähkystä kärsivä koira ja sauna täynnä kuivuvia heppanameja. Jos pussillinen heppanameja maksaa melkein viisi euroa ja saunan lämmitys kaikkia näitä kuivattuja leivänpaloja varten sen 8-10 euroa niin säästö on melkoinen. Samalla hevot saavat kotimaista evästä kotimaassa tehtynä. Bonuksena olemme vähentäneet jätteisiin joutuvan ruoan määrää. Lasten kanssa käytiin tänään läpi mitä kaikkea yhden valmiin leivän eteen on tehty ja kulutettu. Lähtien viljan viljelymaan käytetyn lannoitteen valmistuksesta. Aikamoinen määrä työtä, energiaa ja materiaa. Ja joo, porkkana on toki keksitty, mutta porkkanat tahtovat mädäntyä tallilla, ne pitää aina pilkkoa juuri ennen käyttöä ja jos se porkkana sattuu unohtumaan taskuun tai autoon niin tulos ei välttämättä ole kovinkaan miellyttävä.

joulukuu_2015_241Koiraharrastajana olen vuosien varrella käyttänyt erinäisiä euroja kaiken näköisiin herkkuihin ja nakkeihin, joista koirat ovat pitäneet. Muistan aikoinaan eräänkin liivin, jonka taskuun oli unohtunut lihapullan ja nakin palasia. Voi yäk sitä löyhkää. Pakko oli käydä Berran pojilta investoimassa uusi liivi. Tai nakkipaketti, joka on jäänyt kesäkuumalla autoon. Niinpä monien muiden tavoin olen siirtynyt puolikosteisiin korkean lihapitoisuuden omaaviin nappuloihin. Niissäkin täytyy olla tarkkana, mikä on paras motivaattorina. Saksalainen Dogz finefood Juicy Jewelsin ankka tunnetaan meillä ankka-namina ja koirat tietävät täsmälleen, mistä puhutaan, kun puhutaan ankasta. Säästöjä saa, kun ostaa isomman säkin ja namit eivät mene pilalle, vaikka ne unohtaisikin taskun pohjalle. Eri asia on, että meneekö vaate pilalle, jos sen jättää ankka-nameja himoitsevien koirien ulottuville. Meiltäkin löytyy erinäisiä rei’illä tuunattuja taskuja vaatteista. Mutta ankkanameja ei pois vaihdeta! Pidän siitä, että niitä on mukana melkeinpä joka taskussa ja voin palkata koiran namilla juuri sopivalla hetkellä. Ikinä ei voi myöskään tietää, milloin käsiin sattuu joutohetki ja senhän voi käyttää heti hyväksi pieneen tottis- tai tempputreeniin. Ja sitä paitsi, koskaan ei tiedä, milloin on superpalkan aika ja minä haluan olla sitä varten valmiina!

 

Namiväittämät voi heittää menemään!

Aikojen saatossa olen saanut kuulla monen monituista kertaa niin hevosten kuin koirien kanssa, että ei sitä tarvitse palkata namilla. Väittämiä on moneen lähtöön ja yleensä täysin höpöhöpöjä.

”Se on niin läski ettei se tarvitse yhtään mitään ylimääräistä!” ja ”Se on niin herkkä lihomaan etten uskalla antaa yhtään ylimääräistä!” ovat tyypillisiä lauseita. Eletään kuvitelmaa, jossa hevoselle annetaan kertanamina puolikas limppu ja koiralle kokonainen nakki tai päinvastoin, jolloin nami pidetään ihan juuri ja juuri silmin nähtävänä murusena. Eläin ei juurikaan erottele, minkä kokoisen herkun saa. Olipa se eläin sitten 2 kiloinen chihuhua tai 500 kiloinen hevonen niin sen herkun ei tarvitse olla valtava, eikä sen tarvitse olla niin pieni, että hyvä, että silmällä näkee. Maalaisjärjen käyttö on sallittua. Tänään yritin tehdä heppanameista noin 1,5-2cm x 1,5-2cm kokoisia palasia ja en oikein millään logiikalla voi nähdä, että 500 kiloinen hevonen lihoisi muutamasta sellaisesta päivässä. Ja koiran kanssa varsinkin on helppo pudottaa seuraavan aterian määrää, jos nameja on tullut annettua reilummin.   

joulukuu_2015_1024”Kyllä sen pitää totella ilman herkkujakin!” Kuulostaapa vallan kuninkaalliselta. Eläimellä tulee olla syy, miksi tehdä asioita. Suurin osa eläimistä pyrkii menemään sieltä, mistä aita on matalin ja missä olotilassa olotila on mukavin. Niille tulee opettaa mielleyhtymä, että yhdessä tekeminen ja oppiminen on kivaa. Toki voidaan käyttää sosiaalista palkkaa tai saalisviettiin pohjautuvaa palkkaa, mutta kyllä se nami vaan on niin näppärä työväline näiden kahden lisäksi. Oma koirani, Gandhi, esimerkiksi palkkautuu agilityssa jo pelkästä radan jatkumisesta ja yhdessä tekemisestä eikä välttämättä huoli nameja ollenkaan, mutta aina muistan tarjota. Yksittäisiä asioita treenatessa palkkana on aina nami. Gandhi käy uskollisesti nami-astialla palkkausmerkin saatuaan, vaikkei aina muista sitä namia ottaakaan. 

joulukuu_2015_1089”Sitten se ruinaa koko ajan nameja, kun menen kerran tai kaksi antamaan! Se on liian ahne – ei se kykene keskittymään sitten muuhun kuin nameihin!” Nykypäivän eläimen koulutuksessa tahdotaan nykyään unohtaa kouluttaa palkasta luopuminen: ”Luovu palkasta, tee pyydetty tehtävä, saat merkin, jota seuraa palkka.” Keskitytään palkkaamaan, palkkaamaan ja palkkaamaan, mutta unohdetaan luopumisen opettamisen merkitys. Niin koirat kuin hevosetkin vaativat herkkujaan, hamuavat, nipistelevät ja purevat. Isommat koirat ja hevoset tuuppivat ja tönivät, ”kiipeävät syliin” vaatimaan namejaan. Parhaimmillaan on käsi rannetta myöten koiran suussa. Seuraa looginen johtopäätös: ”Kun et kerran käyttäydy niin ei anneta sitten ollenkaan nameja!” Rangaistaan eläintä siitä, että me emme ole vaivautuneet opettamaan yhtä pientä asiaa. Samalla otamme takapakkia koko koulutuksessa, koska emme voi palkata eläintä juuri sitä motivoivalla tavalla. Olisiko meillä ihmisillä syytä katsoa peiliin?

”Ihmisellä on ihmisen ruoat ja eläimellä eläimen, syö sen, mitä saa ja sillä siisti! Sitä varten sille on ostettu nappulansa, että se niitä syö – ei tässä nyt monia eri ruokia ruveta yhdelle koiralle ostelemaan!” Vuosia sitten pentu-, agilityalkeis- ja arkitottelevaisuuskursseja opettaessani jaksoin joka luennolla toistaa saman tarinan ja kysymyksen: Kuvittele, että olet niin köyhä, että sinulla ei ole varaa syödä kuin kaurapuuroa. Syöt sitä aamiaiseksi, lounaaksi ja illalliseksi. Joka päivä vain ja ainoastaan kaurapuuroa. Eräs päivä kaverisi kysyy sinua apuun. Hän pyytää sinua tyhjentämään ja pesemään kesämökkinsä ulkohuussin saavin, jossa on koko hellekesän jätökset. Hän lupaa avusta lautasellisen kaurapuuroa. Lähtisitkö? Entä, jos kaveri tarjoaisikin kaurapuuron sijaan herkullisen illallisen, johon kuuluisi pippuripihvi pippurikermakastikkeella ja valkosipulikermaperunoilla ja raikkaalla salaatilla? Lähtisitkö nyt? Tätä kysymystä voi jokainen pohtia. Vastaus taitaa olla aika helppo.

Minä halaan eläimiä, minä silitän niitä, minä kehun niitä ääneen, leikin niiden kanssa ja annan nameja. Ja kukaan ei ole vielä kuollut siihen.   

-Rakkulakäsi-Tiina-

Kommentit: 0

Vain rekisteröidyt käyttäjät voivat jättää kommentteja.
Kirjaudu sisään ja jätä kommentti Rekisteröidy heti

Klarna Checkout
kauppiaan tiedot